Olen mukana projektissa, jossa pilotoidaan Helsingin kaupungintalon aulatiloissa sijaitsevalle Virka-gallerialle verkkogalleria. Harjoitteluni työtehtäviin kuuluu muun muassa sisällöntuotantoa sekä varsinkin yhteydenpitoa monen eri tahon välillä. En työskentele koko aikaa samoissa tiloissa, ja osittain teen työtäni etänä.
Koen, että tässä harjoitteluni sillisalaatissa puheviestinnän opinnoistani on paljon etua. Yksinkertaisimmillaan koen sisäistäneeni hyvin, että työtehtävieni hoitamiseen vaadittavan vuorovaikutuksen ei tarvitse tapahtua kasvokkain. Pystyn olemaan yhteydessä verkkoviestinnän henkilökuntaan, Virka-gallerian työntekijöihin ja teknisen alustan toimittajaan teknologiavälitteisesti ja tehokkaasti (toki myös kasvokkain). Koen myös, että minulla on ihan oikeutetusti painava sana sanottavani, kun galleriasivuston yhteisöllisiä ominaisuuksia aletaan myöhemmin pohtia.
Jos en olisi tietoinen omista vuorovaikutustaidoistani, teknologiavälitteisen viestinnän mahdollisuuksista ja riskeistä, en usko, että pysyisin harjoitteluni loppuun asti järjissäni :) Toisaalta, ehkä puheviestijäidentiteettini viimeaikaisen vahvistumisen vuoksi uskalsinkin ottaa tällaisen haasteen hoidettavakseni. (Harjoittelussahan tässä toki ollaan, mutta vastuuta minulla on kuitenkin myös.)
Ylipäätään uskon, että puheviestinnän ammattilaisen työkenttä tulee hajautumaan entisestään. Toki varmasti "vanhanaikaista" toimistotyötä tulee olemaan jatkossakin, mutta moneen suuntaan samanaikaisesti hajoaminen tulee varmasti lisääntymään. Hyvät hermot toki auttavat kestämään ajoittaista epävarmuutta, mutta ainakin itse koen puheviestinnän opintojen opettaneen minulle yhtä sun toista myös itseni kasassa pitämisestä :)
5 kommenttia:
Mielenkiintoinen kysymyshän se on, millaiset valmiudet meidän opinnot oikeasti antavat työelämään. Totta kai tämä on myös paljon kiinni siitä mille viestinnän alalle henkilö itse suuntautuu.
Se mitä mielestäni voisi meillä olla enemmän, on se ikuinen yliopiston ongelma. Meidän pitäisi jo opinnoissa pyrkiä tekemään enemmän sellaista mitä tulemme tekemään työssämme. Jättää esimerkiksi yliopistolle tyypillinen tutkiminen ja teorioiden opiskelu vähemmälle ja opetella vaikkapa editoimaan ääntä ja kuvaa tai käyttämään erilaisia viestintäteknologiaan liittyviä ohjelmia. Tehdä oikeasti enemmän ja jauhaa vähemmän. Ammattikorkeassa ongelma on käsittääkseni aika lailla päinvastainen. Siellä taas ehkä tehdään enemmän mutta kukaan ei välttämättä tiedä mitä ja miten.
Toisaalta siitä ei varmasti kannata olla liian huolissaan ettei kaikkea tai edes paljoa osaa tehdä kun työelämään siirtyminen koittaa. Jokaisessa työpaikassa pitää vähintäänkin työtavat opetella aina uudestaan ja myös monesti ohjelmat joita eri koneilla käytetään ovat erilaisia. Eli nekin vaativat uudelleen opettelua.
Enemmän käytännön tekoja - vähemmän hienonkuuloista julistusta, on kuitenkin oma mielipiteeni. Huumoria voi tietenkin repiä siitä, miten se toteutettaisiin.
Näin excun jälkimainingeissa voi todeta, että puheviestijöille on kyllä töitä, ja vielä monenlaisia. Puheviestintä tuntuu olevan hyvä pohja moneen. Kun vielä seuraa omia kiinnostuksen kohteitaan, voi päästä töihin vähän sinne ja tänne.
Excukohteidemme puheviestijät olivat pitkälti aloittaneet opintonsa silloin, kun opintosuunnitelmaan on luultavasti sisältynyt enemmän tuota Henrinkin kaipaamaa käytännönläheisyyttä. Tällä hetkellähän oma tekninen osaaminen tulee hakea jostain muualta, kuin laitoksen tarjoamana.
Tästä aiheesta olen ainakin itse käynyt usemamman keskustelun opiskelukavereiden kanssa. Mielestäni on mielenkiintoista miten niin sanottu teoria ja käytäntö usein nähdään toisiaan poissulkevina. Henkka sanoi, että meidän tulisi opintojen aikana tehdä enemmän sellaista, mitä tulemme tekemään työssämme. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että iso osa meistä ei tule töissään eli erilaisissa asiantuntijatehtävissä editoimaan tekstiä tai kuvaa.
Yliopistolain (27.6.1997/645) mukaan yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa nuorisoa palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa.
Toisaalta on totta, että suurimmasta osasta puheviestijöistä ei tule myöskään tutkijoita.
Osa meistä siis suuntautuu tehtäviin, joissa kuvankäsittelystä, taittamisesta ja editonnista on hyötyä. Sen takia mielestäni on kummallista, että niin sanottujen käytännöntaitojen oppimiseen ei tarjota mahdollisuutta. Viestintäteknologia taas on mielestäni täysin eri asia kuin nuo käytännön taidot. Viestinnän asiantuntijan tulee olla perillä viestintäteknologian kehityksestä, vaikka niitä niin sanottuja käytännön taitoja ei olisikaan.
Kyllähän se niin on, että tietynlainen itseluottamus ja usko omaan tekemiseen ovat tärkeitä asioita työelämään suunnatessa :) Itse olen usein taipuvainen jotenkin vähättelemään sitä osaamista ja tietoa, jota tässä vuosien aikana on mukaan tarttunut. Parempi olisi, jos oppisi vaan "markkinoimaan" itseään paremmin ja toteamaan, että kyllähän tässä nyt jo yhtä sun toista pystytään tekemään... :)
Olen Henrin kanssa samaa mieltä tuosta viestintäteknologian osaamisen ja opetuksen tarpeesta, sillä nykypäivänä näyttää siltä, että tuollaiset taidot ovat joko välttämättömiä tai vähintäänkin suuresti avuksi työpaikkaa etsiessä. En halua yhtään vähätellä tutkimuksen ja teoreettisen tiedon merkitystä, mutta kyllä käytännön työelämässä vastaan tuleviin asioihin olisi myös syytä perehtyä aktiivisesti.
Toki viestintäteknologia on käytännössä jokaiselle opiskelijalle arkipäivää tietyiltä osin (sähköposti, internet, kännykät, jne...), mutta syvällisempikin perehtyminen on ihan hyvästä. Esimerkiksi sopii vaikkapa tuoreessa muistissa oleva Second Life-luento - on hyvä tietää, mitä kaikkea teknologian avulla on mahdollista tehdä, vaikkei niitä erikoisempia temppuja joka päivä tarvitsisikaan :)
Lähetä kommentti