Hudson joen onnettomuuden ja nyt CCTV:n tulipalon myötä Twitter on osoittautunut yhdeksi nopeimmista kanavista, kun kyseessä on uutistapahtumat. Iso osa journalisteista Yhdysvalloissa seuraa Twitteria skuupin toivossa.
Ongelmalliseksi tällainen uusimman uuden (hypernovelty) käsittely muodostuu siinä vaiheessa, kun siitä muodostuu itsetarkoitus. Ajatus siitä, että tiedän jotain ennen muita, on viehättävä ajatus, mutta mitä sitten. Kaverin suusta jatkuvasti kuultu tokaisu "wanha" muuttuu aika nopeasti wanhaksi. Onko nopeus arvo itsessään, kun puhutaan informaatiosta?
Näin varmasti onkin median ja lehdistön suhteen, mutta yksilötasolla aihetta voidaan tarkkailla tietotyöntekijöiden näkökulmasta. Osallistuin muutama viikko sitten verkkokeskusteluun, jossa pohdittiin tietotyön ongelmia. Isoksi ongelmaksi tietotyöntekijöiden kohdalla nousi tietämättömyys. Jos ainoa ns. työkalu on tieto, niin silloin sen puuttuminen on rampauttava kokemus. Se täytyy itsekin kokemuksista myöntää.
Kuitenkin tarkemmin ajateltuna itse tietäminen ei riitä, jos infomaatiota ei ole analysoinut tai sitä ei osaa soveltaa. Uusimman uuden aikakaudella hidastamista tulee harjoitella eikä uusimpien villitysten perässä ole aina juostava.
Mitä ajatuksia nopeutunut informaatiovirta herättää? Ahdistaako jo aina nopeutunut informaation tulva?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Lisäksi hypernoveltyn vaatimus johtaa näihin "16 euron tietokone Intiasta" -ilmiöihin, joista itse asiassa ehdimmekin jo luennolla keskustelemaan.
Näin tietotyöläisenä täytyy sanoa, että välillä uuden tiedon jatkuva vyöry ahdistaa. Varsinkin kun on usein asemoituna ns. asiantuntijaksi, niin tuntuu siltä kuin pitäisi tietää kaikesta kaikki. Ja se ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista tässä monimuotoisessa ja nopeasti muuttuvassa maailmassamme.
Pitäisikö mediakasvatuksen yhteydessä kouluttaa informaatiovirtojen hallintataitoja?
Ei taida riittää, että hanskaa RSS:n, pitää osata myös käyttää suodattimia?
Median kiirehtiminen erittäin tuoreiden uutisten perässä taitaa olla median kuluttajan kannalta katsottuna hiukan turhantuntuista, sillä harvat ihmiset kuitenkaan vahtivat esimerkiksi uutispalvelun verkkosivuja pitkin päivää - päivän tapahtumiin tutustutaan silloin kun siihen on aikaa, eikä muutaman minuutin uutisvoitto silloin välttämättä vaikuta mihinkään. Toisaalta, mitä lähempänä uutisen aihe on, sitä suuremmalla kiireellä lisätietojakin kaivataan. Jos/kun vaikkapa täällä Jyväskylässä tapahtuisi jotain todella merkittävää, niin kyllä minä melko nopeasti näpyttelisin kännykästä nettiselaimen auki ja etsiskelisin käsiini asiaan liittyvän uutissähkeen. Ja jos tuota tietoa ei olisikaan saatavilla ennenkuin seuraavana päivänä, niin kyllähän sitä tiedonmurua jo aika kärsimättömästi odottelisi...
Työelämän puolella tuo hoppu tietysti tunkee mukaan myöskin, mutta on kai se aika paljon työnkuvastakin kiinni. Kyllähän sitä itsekin huomaa teknisten vimpainten kanssa säätäessä, että omat tiedot (ja laitteet) ovat vanhentuneet ja uutta pitäisi jo etsiä verkosta. Usein kuitenkin mieleen tupsahtaa lainaus Martti Servon iskusävelmästä: "Tein sen, mihin näillä lahjoilla pystyin"... :)
Teknologia on tuonut tullessaan kiperien kysymysten lisäksi myös ratkaisukeinoja. Ainakin viestintäteknologian parissa "uusimman uuden" tiedon puute liittyy yleensä teknisiin yksityiskohtiin, ei niinkään itse sisällöntuotantoon. Näissä tilanteissahan voi kilauttaa kaverille tai tarkistaa netistä faktat kohdilleen, jos oma tietotaito ei riitä ratkaisemaan työssä vastaan tullutta ongelmaa. Googletus on jo niin nopea operaatio, että työtehokaan ei siitä mainittavasti kärsi.
Lähetä kommentti