Yhdysvaltojen sosiaalisten yhteisöpalveluiden käyttäjien ikäjäkauma

Törmäsin palloillessani tällaiseen statistiikkaan.
Royal Pingdom Subscribe now Study: Ages of social network users

Käppyrät näyttävät aika mielenkiintoisilta nuorten ja nuorten aikuisten osalta, amerikkalaiset 35-44 -vuotiaat sen sijaan näyttäisivät olevan aktiivisin sosiaalisten verkostopalveluiden käyttäjäryhmä. Melkein tuli mieleen (tai Viiville oikeastaan tuossa vieressä), että kysely on tehty lankapuhelinkyselynä, niin kuin joissakin internetinkäyttöä tutkivissa jenkkikyselyiss on tehty :D Mutta näin ei näköjään ole asian laita. Mitäpä olette mieltä näistä luvuista?

Make love, not Warcraft

Oli luennolla puhetta (=minä puhuin) South Parkin nerokkuudesta ja Warcraft-jaksosta. Tässäpä siis linkki yhteen jakson clipeistä: http://www.southparkstudios.fi/clips/sp_vid_104291/?searchterm=warcraft Videon oikealla puolella olevasta listasta voitte katsella muita olennaisia pätkiä.

Halutessanne katsoa jakson kokonaan, klikatkaa ylhäältä Full Episodes ja jakso löytyy tuotantokaudelta 10. Suosittelen myös lämpimästi kaikkien muiden jaksojen katsomista. 1 jakso/aamupala -sykli toimii mainiosti ja päivä alkaa nauramalla. 

LIVE TO WIN!!!

 

Soompi.com - fanittamista netissä

Korealaiseen populaariviihteeseen tutustuessani yllätyin, kuinka aktiivista ja näkyvää verkkoympäristössä toimiva fanikulttuuri on.

Kun kyseessä on Korealainen, tai miksei muukin Aasialainen pop, luulisi kielimuurin rajoittavan kansainvälisten fanien lukumäärää. Toisin on. Erilaiset verkkopalvelut yhdistävät eri puolilla maailmaa olevia faneja, joista kielitaitoisimmat tuottavat valtavasti tietoa ja materiaalia myös englanninkielisten saataville.

Yksi tällaisista kansainvälisistä palveluista on Soompi.com, johon ajattelin perehtyä tarkemmin kurssiin liittyvässä analyysitehtävässäni.

Soompi on Korealaisen ja Aasialaisen pop-viihteen faneille tarkoitettu sivusto, joka on sisällöltään todella moniulotteinen ja ymmärtääkseni täysin käyttäjien tuotosten varassa. Palvelu sisältää niin Facebookin, Twitterin kuin perinteisen blogin ja keskustelufooruminkin kaltaisia toimintoja, joiden avulla rekisteröityneet käyttäjät voivat tuottaa, kommentoida ja seurata toisten luomaa sisältöä. Soompi-sivustoille on kerääntynyt valtavasti tietoa Korealaisesta viihdemaailmasta ja yhteisö on saanut järjestettyä edustajilleen mm. fanitapaamisia ja haastatteluja eri superjulkkisten kanssa.

Maailmanlaajuinen Soompi-faniyhteisö vaikuttaa erittäin merkittävältä ja jopa vaikutusvaltaiselta toimijalta omalla alueellaan. Analyysissä ajattelinkin pohtia, millaisissa muissa tarkoituksissa vastaavanlainen kansainvälisen yhteisön luova palvelu voisi toimia ja millä keinoin se motivoi ja sitouttaa käyttäjänsä aktiiviseen sisällöntuotantoon.

Väkivaltapelien vaikutus

Katselin tiistai-iltana (10.2.2010) Jim-kanavalta Penn & Teller –ohjelmaa, jossa aiheena oli väkivaltapelien (Grand Theft Auto, Call Of Duty jne) väitetty yhteys nuorten väkivaltaan. Ohjelmassa esiteltiin useita henkilöitä, jotka väittivät väkivaltapelejeä pelaavien lasten ja nuorten syyllistyvän todennäköisemmin kouluammuskeluihin ja vastaaviin järjettömyyksiin kuin pelejä pelaamattomat lapset. Muun muassa Hillary Clinton puhui väkivaltapelejä vastaan.

Myös fanaatikko nimeltä Chris Cooney saarnasi voimakkaasti pelejä vastaan. Cooney esitteli laatimansa ”tulikolmion.” Cooneyn mukaan esimerkiksi kouluammuskelu aiheutuu kolmesta tekijästä: Aseista, ongelmanuoresta ja simuloidusta tappamiskoulutuksesta eli käytännössä väkivaltapeleistä. Tässä vaiheessa ohjelman juontaja tekee selväksi, että tuhoisimmat koulusurmat tehtiin ennen alkukantaisimpienkin tietokonepelien keksimistä ja kaikken tuhoisimman, 55 kuollutta, suoritti viisikymppinen mies räjähteillä. Ainoat kouluampujia yhdistävät tekijät ovat olleet mies-sukupuoli ja masennus. Ai niin, Cooney on itse asehullu ja rakastaa ampumista. Hän vain sattuu vihaamaan ampumispelejä.

Isoäitini ikäinen opetuspsykologi piipahti myös ohjelmassa kertomassa väkivaltapelien vaarallisuudesta. Epäilen kuitenkin ohjelman juontajan tavoin, että kyseisellä rouvalla on hyvin vähän omakohtaista kokemusta tietokonepeleistä. Hän perustelee kantansa tuulesta temmatuilla väitteillä ja olemattomilla tutkimuksilla. Samaan syyllistyy Jack Thompson, asianajaja joka vastustaa väkivaltapelejä täydellä ammattitaidollaan. Hänen mukaansa väkivaltainen käytös näkyy jopa lapsen päästä otetuista magneettikuvista. Magneettikuviin ammattinsa puolesta perehtynyt lääkäri osoittaa tämänkin väitteen lopulta palturiksi.

Ohjelmassa esiteltiin myös Irakissa palvellut merijalkaväen sotilas ja väkivaltapeliharrastaja Jeff Barret, joka antoi niin ikään väkivaltapelejä tahkovan 9-vuotiaan Harrisonin ampua kolme laukausta rynnäkkökiväärillä. Ampuminen tapahtui maalitauluun jossa oli Ron Jeremyn kuva, tapausta valvomassa oli poliisi ja lapsen äiti. Kolmen laukauksen jälkeen Harrison ei halunnut enää ampua, vaikka kaikkien väkivaltapelikriitikkojen mielestä Harrisonin olisi pitäny innostua suunnattomasti rynnäkkökiväärillä räiskimisestä ja mahdollisesti jopa tappaa kaikki paikallaolijat. Näin ei kuitenkaan käynyt, ennemminkin poika oli shokissa rynnäkkökiväärin äänestä ja rekyylistä.

Lopuksi ohjelman juontaja heitti ilmoille mielenkiintoisen ajatuksen. Mitä jos tietokonepelit olisi keksitty ennen amerikkalaista jalkapalloa? Jenkkifutiksessa syntyy aitoja, oikeita ja todellisia loukkaantumisia päivittäin. Laji on väkivaltainen ja juontajan tilastojen mukaan vuosina 1931-2007 665 henkilöä on kuollut lajissa saamiinsa vammoihin. Amerikkalainen jalkapallo on vain ollut olemassa niin kauan, että pöly on jo ehtinyt laskeutua ja sitä aikanaan vastustaneet kukkahattutädit ovat syöneet multaa jo pitkään.

Omasta mielestäni väkivaltapelit ovat joutuneet sijaiskärsijän asemaan. Omassa kasvatuksessaan epäonnistuneet ja/tai maailmanmenosta kauhistuneet vanhoilliset ihmiset tarvitsevat jonkun kohteekseen etsiessään syytä lastensa käytökseen ja maailman pahuuteen. Niinpä videopelit ovat helppo sylkykuppi ja selitys lasten ja nuorten ongelmiin nykyaikana, varsinkin sen takia, ettei niitä ollut olemassa valittajien ollessa nuoria. Niinpä on helppo todeta tuttuun tyyliin ”ei meidän nuoruudessa.” Tieteellistä pohjaa näille väitteille ei kuitenkaan tunnu löytyvän. Arvon kukkahattutädit, olitte (jälleen) väärässä.

Tässä linkki ohjelman sivuille: http://www.sho.com/site/ptbs/episodes.do?episodeid=133982&ep=703

Analyysitehtävä PUHS304

Ajattelin polkaista käyntiin Markon ehdottaman analyysitehtävien esittelyn.

Analyysini kohteena on vuonna 2003 julkaistu WWII sijoittuva sotapeli Hidden And Dangerous 2. Lyhyesti kuvailtuna pelin ideana on liikuttaa 1-4 sotilaan erikoisyksikköä suorittaen erilaisia tehtäviä. Tehtävät vaihtelevat pelkästä vihollisvaltion sotilaiden tuhoamisesta hiipimis- ja sabotaasitehtäviin. Pelissä liikutaan mm. Norjassa, Afrikan aavikoilla, Itävallassa ja Ranskan Normandiassa. 

Tarkoituksenani on tutkia 

1. Millaista vuorovaikutusta pelin verkkopelaaminen mahdollistaa

2. Millaiseen vuorovaikutukseen peli rohkaisee

3. Millaista vuorovaikutusta peli ehkäisee

4. Miten johtaminen ja johtajuus ilmenee pelissä

Aion keskittyä moninpelissä tapahtuvaan pelaajien väliseen vuorovaikutukseen. Apuna analyysissa käytän omia kokemuksiani ja havaintojani pelistä. Teoreettista perustaa ja virikkeitä olen hakenut mm. johtamisviestinnän kirjasta Northouse - Leadership: Theory and practice sekä puheviestinnän "perusteoksista" esimerkiksi Trenholm & Jensen -Interpersonal Communication.

Tavoitteenani on luoda kattava kuva pelin tuomista mahdollisuuksista tietokonevälitteisen vuorovaikutuksen alalla. Pohdin myös mahdollisia parannuskohteita, pääasiassa viestinnän ja vuorovaikutuksen osalta. 

Tietokonepelit oppimisen apuna

Mielenkiintoinen, tietokonepelien pedagogista neroutta ylistävä teos James Paul Geeltä.

Kirjoittajan mukaan hyvissä peleissä pelaaja koukutetaan oppimaan antamalla tälle sopivassa suhteessa onnistumisen elämyksiä sekä haasteita ja opettamalla tälle asioita oikeaan aikaan, oikeassa kontekstissa.

Nykyisissä kouluissa puolestaan, Geen mukaan, opiskelu on lähinnä faktojen ulkolukua ja toistamista kokeissa, minkä seurauksena hyvätkin oppilaat usein pitävät oppimista pakkopullana. Geen mielestä opiskelun tulisi olla pelimäistä heittäytymistä fyysikon, kielitieteilijän, matemaatikon tai muun alansa ammattilaisen rooliin ja maailman tarkastelua tästä näkökulmasta.

Millaisia ajatuksia tämä teissä herättää? Onko jollain omakohtaisia kokemuksia hyvistä tai huonoista oppimiskokemuksista peleissä?

Twitter siellä, Twitter täällä

Twitter tai tuttavallisemmin Sirkutin on vähän väliä esillä mediassa jonkinlaisena high-tech -esimerkkinä sosiaalisesta mediasta. Palvelu ei ole kuitenkaan lyönyt Suomessa läpi samassa määrin kuin joissakin muissa maissa, mikä näkyy siten että jopa tietynlaiset teknologian edelläkävijämediat kuten Tietokone-lehti ja ammattikäyttäjät ovat sen suhteen vielä kokeiluasteella. Samaan aikaan palvelu on saanut paljon palstatilaa esimerkiksi katastrofien yhteydessä.

Kuinka yleistä Twitterin käyttö Suomessa sitten on? Varmoja lukuja ei ilmeisesti ole tarjolla, joitakin arvauksia toki. Aktiivikäyttäjien määrä lienee joka tapauksessa melko pieni. Itse tunnen vain muutamia, vaikka kaiken järjen mukaan tuttavapiirini, joka koostuu pääasiassa 20-40 -vuotiaista, korkeakoulutetuista ihmisistä, olisi tämän palvelun otollisinta kohderyhmää. Mitä mielestänne vaadittaisiin että Twitter tai vastaava palvelu löisi Suomessa läpi? Mikä olisi riittävä kriittinen massa tai vaihtoehtoisesti niin mielettömän innovatiivinen käyttötarkoitus että ottaisitte itse Twitterin käyttöön jos ette sitä jo käytä. Tai te jotka käytätte, kertokaapa mihin ja miten, ja miksi meidän muiden pitäisi innostua?