Sosiaalinen media ja vertaisvalvonta

Eilisessä Mashablen blogipostauksessa pohdittiin sosiaalisen median vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen.

Mobiiliteknologioiden ja sosiaalisen median ansiosta voimme jakaa ja julkaista kuvia, tekstiä ja videoita lähes mistä vaan ja milloin vaan. Tällöin on vaarana myös se, että meistä voidaan julkaista myös materiaalia, jonka itse mielummin halauisimme pysyvän poissa verkosta ja julkisuudesta. Kirjoitus asettaakin eteemme kysymyksen siitä, että vaikuttaako vertaisjulkaisun mahdollisuus käyttäytymiseemme positiivisesti.

Niin sanottu vertaisvalvonta, sousveillance, on käänteinen lähestyminen Orwellilaiseen maailmaan, jossa ainoastaan valvoo Isoveli. Tulevaisuudentutkija Mika Mannermaa on pohtinut samaa teemaa ubiikkiyhteiskunnan kehitystä pohtivassa kirjassaan Jokuveli.

Ubiikkiyhteiskunnassa kaikki ihmiset yksityisinä, viranomaisina, yrityksinä valvovat ja ovat valvottavina. Tämä ei ainoastaan tarkoita sitä, että yksilöiden mokat päätyvät Youtubeen. Suomessakin miestä pahoinpidelleet vartijat saivat tuta verkkovideoiden voiman pari vuotta takaperin.

Sosiaalinen media ja vertaisvalvonta tuovat läpinäkyvyyttä yhteiskuntaan. Vapaaehtoinen itsestäkertominen katsotaan usein positiiviseksi asiaksi, mutta miten on vertaisvalvonnan laita. Jatkuva valvonnan alla oleminen vaikuttaa pakostikin siihen, mitä pidämme yksityisenä. Julkisen ja yksityisyyden raja tulee siis muuttumaan.

Mitä mieltä olette tästä kehityksestä?

http://www.flickr.com/photos/fastestsuitintown/2192584891

Pelien tunnelmissa

Kiitos vielä näin jälkikäteen onnistuneesta pelidemosta! Järjestäminen oli helpompaa kuin odotin, joskin piuhojen napominen kahteen kertaan kotiosoitteessa ei tietenkään ollut mitään mieltä ylentävää hommaa. Toivottavasti te paikalle päässeet kuitenkin saitte demosta jotain ajateltavaa, ja mikä tärkeintä, käsin kosketeltavaa ja koettua. Tarkoituksenani oli dokumentoida tätä pioneerihengessä järjestettyä tapahtumaa enemmänkin, mutta muistin kamerani vasta aivan loppuvaiheessa. Pari tunnelmakuvaa sain toki napattua (tässä vaiheessa Playstation on jo kytketty pois päältä).



Sachan luennon kalvot ovat myös tulossa ladattavaksi pikimmiten. Seuraava teknologinen ponnistus koskeekin sitten Anu Sivusen vierailuluentoa, joka tosiaan pidetään Second Lifessä. Tarkastelemme vielä vaihtoehtoja tämän toteuttamiseen, mutta varautukaa henkisesti siihen, että pääsette tekemään itsellenne avatarit tuota virtuaalimaailmaa asuttamaan.

Lukupiirin kirjat

Tämän viestiketjun tarkoituksena on koota yhteen lukupiiriläisten kirjavalinnat niin piiriläisten kuin muidenkin kurssin osallistujien tiedoksi. Lukupiiriläiset, vastatkaa viestiin ja kertokaa oma kirjavalintanne. Voimme sitten myöhemmin kertoa hieman lisää kirjojen sisällöistä, mutta aloitetaan nyt tällä.

Uusin uusi ja tietotyö

Hudson joen onnettomuuden ja nyt CCTV:n tulipalon myötä Twitter on osoittautunut yhdeksi nopeimmista kanavista, kun kyseessä on uutistapahtumat. Iso osa journalisteista Yhdysvalloissa seuraa Twitteria skuupin toivossa.

Ongelmalliseksi tällainen uusimman uuden (hypernovelty) käsittely muodostuu siinä vaiheessa, kun siitä muodostuu itsetarkoitus. Ajatus siitä, että tiedän jotain ennen muita, on viehättävä ajatus, mutta mitä sitten. Kaverin suusta jatkuvasti kuultu tokaisu "wanha" muuttuu aika nopeasti wanhaksi. Onko nopeus arvo itsessään, kun puhutaan informaatiosta?

Näin varmasti onkin median ja lehdistön suhteen, mutta yksilötasolla aihetta voidaan tarkkailla tietotyöntekijöiden näkökulmasta. Osallistuin muutama viikko sitten verkkokeskusteluun, jossa pohdittiin tietotyön ongelmia. Isoksi ongelmaksi tietotyöntekijöiden kohdalla nousi tietämättömyys. Jos ainoa ns. työkalu on tieto, niin silloin sen puuttuminen on rampauttava kokemus. Se täytyy itsekin kokemuksista myöntää.

Kuitenkin tarkemmin ajateltuna itse tietäminen ei riitä, jos infomaatiota ei ole analysoinut tai sitä ei osaa soveltaa. Uusimman uuden aikakaudella hidastamista tulee harjoitella eikä uusimpien villitysten perässä ole aina juostava.

Mitä ajatuksia nopeutunut informaatiovirta herättää? Ahdistaako jo aina nopeutunut informaation tulva?

Virtuaalimaailmat

Hesarin nettisivuilla oli hyvä juttu virtuaalimaailmojen hyödyntämisestä työelämässä.

Katz nostaa hyviä pointteja virtuaalimaailmojen hyödyistä esille. Ihmisiä ei tarvitse lennättää ympäri maailmaa tapaamaan toisiaan, työhuoneissa voi jättää omia töitään muiden nähtäville, virtuaalimaailmassa pidettyjä esityksiä voi kommentoida reaaliaikaisesti ja puhujalle voi esittää kysymyksiä jne.

Virtuaalimaailmojen käyttö työelämässä ei ole vielä kovin yleistä, osin varmasti tietämättömyyden takia. En tiedä, kuinka firmoille edes markkinoidaan eri virtuaaliympäristöjä. Luulisi kuitenkin, että ihan lähitulevaisuudessa myös työnhakijoilta oletetaan, että he osaavat käyttää näitä virtuaalityötiloja ja tuntevat niiden työkulttuurin.

Mitä haasteita tai kehityksen kohteita näissä virtuaalimaailmoissa voisi olla? Onko kukaan ylipäätään ikinä käyttänyt tällaisia työn merkeissä?

Itsestäkertominen 2000-luvulla

Moni on varmaan huomannut viime päivänä Facebookissa pyörineen meemin nimeltään 25 case/25 Things About Me. 25 case kuuluu perinteisten webbimeemien kategorian, jossa henkilö vastaa listauksessa esitettyihin kysymykseen. 25 casen säännöt ovat seuraavat:

Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi merkitse 25 ystävääsi. Sinun täytyy merkitä henkilö, joka merkitsi sinut. Jos minä merkitsin sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän.

Perinteisesti tällaiset meemit ovat pyörineet blogeissa, mutta entistä enemmän nämä alkavat näyttäytyä myös sosiaaliseissa verkostopalveluissa. Time kirjoittaa verkkoartikkelissa, 25 Things I Didn't Want To Know About You, kyseisen meemin typeryydestä.

Mielenkiintoista asiassa on kuitenkin se, miten itsestäkertominen on lisääntynyt viime vuosina tai ainakin sosiaalinen media on tuonut sen näkyvämmäksi. Samalla voidaan miettiä voivatko sosiaaliset verkostopalvelut ja sosiaalinen media yleensäkin oikeasti ylittää kasvokkaisviestinnän potentiaalin, kuten hyperpersonaalisuus teoria väittää. Samaa asiaa pohtii myös Timen toinen artikkeli, Does Facebook Replace Face Time or Enhance It?

Mitä mieltä olette? Onko ko. meemi lähinnä typerä vai avulias? Voivatko sosiaaliset verkostopalvelut tehostaa kasvokkaisviestintätilanteita?

Finnair vs. pilotit

Nostetaan nyt esiin myös organisaatioviestinnän näkökulmaa ajankohtaisen aiheen muodossa. Finnair aloitti ulkoisen yritysblogaamisen vuoden alussa ja heti ensimmäisenä kuukautena Finnairin johto ja viestintä päättivät käyttää blogia Finnarin ja Finnairin lentäjien välisestä työsuhtekiistasta viestimiseen.

Melko edistyksellistä toimintaa suomalaiselta yritykseltä, mutta jokin uhotui. Kommentointi- ja moderointikäytäntöä ei oltu heti alkuun viestitty ja mietitty tarpeeksi hyvin ja avoimesti, joten lentäjät saivat tästä reposteltavaa. Kauppalehti otsikoi seuraavana päivänä mehevästä blogiriidasta.

Ongelma lentäjillä alkuun oli kuitenkin se, että heidän oma verkkoläsnäolonsa oli aika heikko, joten heidän piti viestiä lehdistön kautta. Nyt lentäjät näyttävät laittaneen seuraavan vaihteen silmään ja ovat hyökänneet huumorin sekä meemien avulla.

Tässä casessa kannattaa huomioida näiden kahden tahon, Finnairin ja lentäjien, verkkovuorotuksen eri muodot ja ne kaikki yksityiskohdat jotka kannattaa olla mietittynä, kun lähdetään viestimään melko hankalista asioista.

Mitä muita ajatuksia tällainen case herättää?

Blogasin asiasta myös omassa blogissani pariin otteeseen.