Sillä välin kun me lähes elämme erilaisten viestintäteknologioiden voimin, toisille yritetään saada edes perustietoutta asioiden tolasta. Tästä taidettiinkin puhua viime perjantaina. Kuinka pieni osa maailman väestöstä oikeasti osaa tai omaa mahdollisuudet käyttää nettiä...
tiistai 3. helmikuuta 2009
Internetosaamista Intiaan
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Pakko vähän ihmetellä tuota tietokoneen myyntihintaa - 16 euroa on todella pieni hinta uudesta tietokoneesta. Suomessa uuden läppärin edullisuusennätys taitaa olla n. 150 euroa (eeePC:n hinta kovimman tarjouskisailun aikana). Ilmeisesti Intiassa valtio tukee rahallisesti tätä projektia...?
Olisi mielenkiintoista kuulla, miten tällainen tarjous otetaan vastaan kansan keskuudessa - hankkivatko ennen ilman tietokonetta pärjänneet ihmiset näitä 16 euron koneita? Toinen jännä pointti on se, että mihin hintaan ja miten helposti jokaiselle käyttäjälle saadaan järjestettyä nykyaikaisen nopeat nettiyhteydet? Suomessakin on käytännössä lähes jokaisessa kunnassa laajoja haja-asutusalueita, joissa ainoat mahdolliset nettiyhteydet ovat joko lankapuhelinliittymä + perinteikäs mutta hidas modeemi tai etanavauhdilla kiitävä GPRS-kännykkäyhteys, joten parantamisen varaa olisi vielä...
Melko halpaa. ;) Tosin olisi mielenkiintoista tietää kuinka kallis tuo kone on suhteessa keskimääräiseen palkkatasoon.. Vastaisiko tuo 16 euron hinta Suomessa 100€, 500€ vai vielä isompaa summaa? Jos joku osaa valaista, niin kiinnostaisi tietää.
Tarvisiko ihmisille muuten meilläkin järjestää puoli-ilmaiset välineet (nettiyhteys, halpisläppäri jne.)nyt kun äänestäminenkin näyttää vääjäämättä siirtyvän nettiin.
Puhutaan teledemokratiasta ynnä muusta, mutta mitä jos merkittävä osa väestöstä ei pääse nettiin päivittäin. Tai sitten pääsisi ehkä hätäisesti jossain kymmenien kilometrien päässä kirjastossa, jos osaisi edes käyttää tietokonetta.
Voisi luulla, että tuo on paikallisessa rahassa melko paljon. Tänään just Unicefin feissari pysäytti mut kadulla ja kertoi koulutuskampanjasta Intiassa. Kertoi itse lahjoittavansa 12e kuussa, ja tuolla summalla kustannetaan kuulemma yhden oppilaan kouluvuosi. Jos euro on siellä niin kallis, niin eipä tuo läppärikään kovin halvalta sitten kuulosta. Ja vaikka teknologiaa kannatankin, niin silti itse laittaisin koulutuksen tärkeämmäksi kuin läppärin. Toisaalta, jos olisi niin hyvä tilanne, että perheeseen saataisiin sekä koulutus lapsille että läppäri, niin kaikkihan olisi hienosti.
Varmasti tässäkin kohtaa,kuten kaikessa "kehitysavussa" tulisi taata, että ihmisillä on valmiudet käyttää suotua apua mahdollisimman tehokkaasti. Kuten tulikin jo ilmi, voi tosiaan olla niin, että kone löytyy, mutta tietoa ja taitoa sen käyttöön ei ole riittävästi.
En toki aliarvioi ihmistä ja sen kykenevyyttä oppimiseen, mutta ruohonjuuritasolta sielläkin on lähdettävä, jotta tietokoneesta ja nettiyhteydestä saataisiin mahdollisimman paljon hyötyä irti. Jos ihminen sukeltaa tällaiseen tiedon valtavirtaan yks kaks, voi hämmennystä olla ilmassa enemmänkin. Tiedon seulontaa ja medialukutaitoa tulisi opetella ja opettaa runsaalla kädellä.
Oma seikkansa on, onko tällaisen lukutaidon opettaja kehittyvissä maissa aina se puolueettomin, joka puhuu totta ja vain totta?
Tätä pohdittiinkin jo, mutta medialukutaidon lisäksi mietin sitä, kuinka moni Intian teknologisen kehityksen ulkopuolella elävästä valtaväestöstä kokee tarvetta käyttää edes 16 euroa langattomalla nettiyhteydellä varustettuun läppäriin? Tuo 16 euroa on varmasti monelle siellä todella iso summa rahaa ja jos on aina elänyt ilman internetiä, mitä lisäarvoa uskoo sen tuovan elämään? En tiedä.
Intian valtiolla luulisi olevan suurin haaste väestön valistamisessa ensin uuteen teknologian aikakauteen, jota siellä yrittävät käynnistää. Tämän jälkeen voitaisiin alkaa markkinoida näitä halpoja koneita, kun ihmisiä olisi ensin opetettu tähän ajatukseen.
Pointti kehitysmaiden halvoissa nettikoneissa on mielestäni se, ettei niitä välttämättä käytetä tiedon valtateillä surffaamiseen (vielä) vaan todella paljon arkisempiin asioihin, jotka meille ovat itsestäänselvyyksiä.
Luin jostain, että Afrikassa on jaettu kaukaisiin kyliin koneita, että ihmiset voivat vaikkapa olla yhteydessä lääkäriin. Sen sijaan, että sairaan kanssa jouduttaisiin matkustamaan vuorokausia vaikeaa maastoa, ja perille tullessa voisi olla jo myöhäistä pelastaa sairasta, voidaan lääkäriin ottaa yhteyttä ajoissa. Oireet voidaan kuvailla jo varhaisessa vaiheessa, lääkäri voi antaa hoito-ohjeita ja hyvässä tapauksessa potilas voi parantua niin, ettei koko lääkäriä edes tarvitse nähdä. Ja onhan niitä käyttötarkoituksia paljon enemmänkin, kuten vaikka edes jonkinlaisen koulunkäynnin mahdollistaminen etäopetuksena kylissä, joissa ei ole opettajaa.
Jos yhdellä ihmisellä tai perheellä ei ole varaa koneeseen, niin miten sitten vaikka yhdellä kylällä yhteiseen koneeseen? Olemme suomessa toki aika lailla siirtyneet personal computer-ajatteluun, ettei tällainen kollektiivikone tule välttämättä mieleen.
Olen siis sitä mieltä, että kone ja netti voivat tuoda ihmisen elämään paljonkin lisäarvoa tietoyhteiskunnan ulkopuolellakin. Eivätpä nämä asiat tietenkään aina ole yksinkertaisia, sitä en kiellä.
Itse koen langattomien nettiyhteyksien tai läppäreiden hankkimisen vielä melko epäoleellisena ja tarpeettomana kysymyksenä/ongelmana kehittyvissä maissa.
Eräs tuttavani tuli pari päivää sitten lomareissulta Gambiasta (Länsi-Afrikassa). Olivat siellä auringossa makailemisen ohella vierailleet muun muassa paikallisessa koulussa. Tutustumisen aikana nuoret oppilaat olivat esitelleet innokkaina muun muassa uutta tietokoneluokkaansa. Luokkaan saavuttuaan tuttavan hämmästys oli ollut suuri, sillä luokassa oli kahdeksan tietokoneruutua, mutta yhtä lukuunottamatta yhdessäkään koneessa ei ollut näppäimistöä, hiirtä saati itse prosessoria. Luokan tarkoitus oli ilmeisesti osoittaa oppilaille mikä ylipäänsä on tietokone, miltä se näyttää ja miten sen voi käynnistää. Tekstinkäsittelystä, Windowsista tai puhumattakaan langattomista nettiyhteyksistä ei ollut luonnollisesti tietoakaan. Tästä huolimatta lapset olivat olleet erityisen ylpeitä luokastaan ja "uusista" koneistaan...
Vastaavia esimerkkejä löytynee paljolti maailmalta. Tällaisten esimerkkien valossa mietityttääkin, että kehitysmaissa ja köyhemmissä valtioissa lienee tärkeämpiäkin ongelmia ja kehityskohteita, kuin läppäreiden ja nettiyhteyksien hankkiminen. En myöskään usko, että tietoyhteiskunta voi kehittyä vain läppäreitä hankkimalla, vaan ensin on kehitettävä infrastruktuuria ja ihmisten osaamista/ymmärrystä teknologioita kohtaan.
Uskonpa, että Suomessakin ihmiset tarvitsevat yleisesti ottaen vielä lisäkoulutusta tietokoneiden ja netin suhteen. Yliopistossa opiskelevina/opiskelleina olemme yhä etuoikeutettuja ja edeltäkävijöitä tietokoneiden ja netin käytön suhteen. Suomessakin kun riittää vielä jengiä, joille netti on yhä vieras maailma. Ruohonjuuritason koulutusta tarvitaan varmasti siis täälläkin.
Luulen, että tuollaisen kampanjan kohteena on aika pieni osa väestöstä. CIAn World Fact Bookin mukaan Intiassa yli 15 vuotiaista vain 61 % (naisista vain 45%) osaa yleensä lukea ja kirjoittaa. Netin käyttäjiä samaisen raportin mukaan oli vuonna 2007 80 miljoonaa maan reilusta miljardista asukkaasta. Olettaisin siis, että kyseinen kampanja on suunnattu sille kansanosalle, jolla on edes periaatteessa resursseja koneen hankkimiseen ja käyttämiseen.
"Uusi" teknologia leviää varmasti kehitysmaissa samalla tavalla kuin muuallakin: pienestä kärkijoukosta alkaen isommille massoille. Hintoja alentamalla tämä kehitys tapahtunee nopeammin. Tämä korostaa tietysti mainittuja kysymyksiä sekä mahdollisuuksista että haasteista joita kehitys tuo tullesaan.
Nyt on loistava tilaisuus arvioida myös tiedonvälityksen luotettavuutta - nimittäin tuoreimman tiedon mukaan 16 euron kannettava tietokone saattaakin olla 24 euron USB-kovalevy... :D
http://www.digitoday.fi/vimpaimet/2009/02/05/16-euron-kannettava-onkin-ehka-usb-kovalevy/20093292/66
Nyt kun asiaa tältä uudelta kannalta ajattelee, niin onhan asiassa siinä mielessä järkeä, että käyttäjän henkilökohtaiselle kovalevylle tai muistitikulle voi säilöä omat tietonsa, mutta varsinainen tietokoneen käyttö tapahtuisi esimerkiksi kylän yhteisellä laitteella. Tuonsuuntaisia ajatuksiahan on jo tässä viestiketjussa esitettykin.
Täällä informaatiotulvan keskellä eläessä on vaan melkoisen hankalaa kuvitella tilannetta kylässä, johon yhtäkkiä kannetaan aivan uusi vempain - tietokone. Varmasti ottaa oman aikansa, ennenkuin teknologian tarjoamat mahdollisuudet alkavat hahmottua perinteisempään elämänmenoon tottuneille kansalaisille... :)
Mikä sitten voisi olla se sovellus tai palvelu, joka löytäisi paikkansa ja osoittautuisi tarpeelliseksi esimerkiksi Intian maaseudulla? Uusien asioiden opettelussa paras motivaattori taitaa olla se, että uudella tavalla toimimalla saavuttaa jotain hyötyä verrattuna edelliseen toimintatapaan. Jälleen haen vertauksia lähiympäristöstä: Suomessa syy tietokoneen käytön opetteluun voisi olla vaikkapa ilmaiset skype-puhelut lähisukulaiselle tuhansien kilometrien päähän tai laskunmaksu kotoa käsin ilman kymmenien kilometrien matkustamista. Entä Intiassa? Mielenkiintoisia kysymyksiä :)
Tapani sanoi:
"Tällaisten esimerkkien valossa mietityttääkin, että kehitysmaissa ja köyhemmissä valtioissa lienee tärkeämpiäkin ongelmia ja kehityskohteita, kuin läppäreiden ja nettiyhteyksien hankkiminen. En myöskään usko, että tietoyhteiskunta voi kehittyä vain läppäreitä hankkimalla, vaan ensin on kehitettävä infrastruktuuria ja ihmisten osaamista/ymmärrystä teknologioita kohtaan."
Nimen omaan tätä pointtia yritin vissiin epäselvästi tuoda esille aiemmassa postauksessani. Eli en tarkoittanut, etteikö läppäri, yksikin kylää kohden voisi helpottaa ihmisten elämää pieniltä tuntuvissakin asioissa merkittävästi. Tarkoitin enemmänkin sitä, millä resursseilla tietoyhteiskunnan ulkopuolella elävät ihmiset opetetaan ylipäänsä moisen teknologian olemassa oloon. Vrt. entisen poikaystäväni äiti, joka ei tajunnut ruudulla liikkuvan kursorin ja hiiren yhteyttä. Ja Suomessa sentään ovat vanhemman ikäpolven edustajatkin kirjoittaneet ehkä kirjoituskoneella tai ainakin nähneet moisen härvelin.
Luulenpa, että toinen Noora on oikeilla jäljillä ajatuksissaan siitä, kenelle näitä ihmeläppäreitä oikeastaan suunnataan.
Digitaalinen kuilu on selvä ongelma. Internet World Statsin (2008) mukaan maapallon 6,7 miljardista ihmisestä vain 1,4 miljardia ihmistä käyttää internetiä.
Kuten Aapokin aikaisemmin on maininnut, digitaalinen kuilu ei koske
ainoastaan kolmannen maailman maita, vaan myös teollistuneissa
länsimaissa osa kansalaisista on verkon ulottumattomissa, varsinkin
osa vanhemmista ikäpolvista.
Jos kansalaisilla ei ole tasapuolista pääsyä mediasisältöihin tai mahdollisuutta ottaa osaa julkiseen
keskusteluun, median demokraattisuus ei toteudu. On alettu vaatia myös
kansalaisille viestinnällisiä oikeuksia, jotka takaisivat kansalaisten ilmaisu- ja sananvapauden.
Mobiililaitteiden leviäminen ja langattoman laajakaistan yleistyminen
supistavat pitemmällä aikavälillä digitaalista kuilua. Yhä useammalla
ihmisellä ensimmäinen kosketus internetiin tapahtuukin pikkuhiljaa
mobiililaitteiden (puhelimien) välityksellä.
Kuten Tapani mainitsi, ei ehkä ole suurta järkeä viedä sellaista teknologiaa jonnekin, missä sitä ei osata hyödyntää. Mutta meikäläselle tuli myös eräs toinen näkökulma mieleen...
Eräs ongelma mistä 16 euron läppäreiden kohdalla ei ole vielä puhuttu on se, että ne kuormittavat ympäristöä julmetusti. Voitte kuvitella miten ekologista on valmistaa tuon hintaista teknologiaa.
Kiinan ja Intian osuus kehittyvinä teollisuusmahteina tarkoittaa myös päästöjen lisääntymistä. Jos tehdään 16 euron läppäreitä, ei silloin paljoa pystytä sitoutumaan joihinkin ympäristöarvoihin.
Ps.
Ei tosin sillä että teollisuusmaat sitä muutenkaan riitävissä määrin tekevisivät.
Lähetä kommentti