Mielenkiintoinen, tietokonepelien pedagogista neroutta ylistävä teos James Paul Geeltä.Kirjoittajan mukaan hyvissä peleissä pelaaja koukutetaan oppimaan antamalla tälle sopivassa suhteessa onnistumisen elämyksiä sekä haasteita ja opettamalla tälle asioita oikeaan aikaan, oikeassa kontekstissa.
Nykyisissä kouluissa puolestaan, Geen mukaan, opiskelu on lähinnä faktojen ulkolukua ja toistamista kokeissa, minkä seurauksena hyvätkin oppilaat usein pitävät oppimista pakkopullana. Geen mielestä opiskelun tulisi olla pelimäistä heittäytymistä fyysikon, kielitieteilijän, matemaatikon tai muun alansa ammattilaisen rooliin ja maailman tarkastelua tästä näkökulmasta.
Millaisia ajatuksia tämä teissä herättää? Onko jollain omakohtaisia kokemuksia hyvistä tai huonoista oppimiskokemuksista peleissä?
1 kommentti:
Pelejä ja pelinomaisia ympäristöjä ja sovelluksia, esimerkiksi simulaattoreita, on kyllä käytetty hyvinkin tuloksellisesti oppimisen tukena. Myös itselläni on monia positiivisia kokemuksia tästä.
Pelien oppimiskäyttöön hyödyntämisen tiellä on kuitenkin vielä monia esteitä. Asenteet ovat edelleen usein pelaamista vastaan, se nähdään turhana tai liian viihteellisenä toimintana ollakseen todella hyödyllistä. Toinen suuri ongelma on se, että pelejä (ainakin nykyisen kaltaisia) on niin hankala integroida osaksi institutionaalista, suurissa ryhmissä tapahtuvaa koulutusta. Kun ryhmäkoko luokassa on 30 ja tavoitteena mahdollisimman tasapäinen "laatu", ei peliympäristö mielestäni edes ole oikea väline. Sen sijaan jos väkeä on vähemmän ja oppimistavoitteissa enemmän yksilöllistä liikkumavaraa, peleillä alkaa olla enemmän annettavaa.
Toisaalta, uskotaanhan pelien voimaan urheilutunnillakin, jossa Tahko Pihkalan haamu kummittelee ja kasvattaa kansan puolustajia...
Lähetä kommentti